Meny:Meny:HakuRSS-syöte10 viimeisintä postausta
5 viimeisintä kommenttia
Arkisto
LinkkejäRiien kultainen glögi ja jouluista hölinääNykyään kun on niin muodikasta vihata joulua ja kaikkea siihen liittyvää hömpötystä, päätin taas kerran olla toista mieltä. Rosettahan on tunnetusti joulun suuri ystävä. Luulen, että monet joulua inhoavat eivät ole sisäistäneet joulun suurta hienoutta nimittäin sitä, että joulusta voi tehdä oman näköisen. Joulun ei tarvitse olla perinteistä perheidylliä, jos sitä ei halua (tai jos se tuo huonoja lapsuusmuistoja mieleen). Joulu voi olla juuri sen näköinen kuin itse haluaa. Viime jouluna vietin ensimmäistä kertaa joulua ilman perhettä. Sulkeuduimme kavereiden kanssa vaatimattomaan mökkiin Turun saaristoon. Telkkari ei toiminut, unohdimme jouluruoat Helsinkiin, sauna toimi, kynttilät ja takka pelittivät. Ja bensa-asemalta sai jouluruokaa. Leivoimme myös karjalanpiirakoita. Löhösimme sohvilla ja luimme kirjoja. Kuuntelimme jazzia. Aamulla kävimme kävelemässä vesisateessa. Aivan huippujoulu! Olin varma, että itkisin silmät päästäni ilman perhettä, mutta mitä vielä. Nautin uudesta tavasta hiljentyä joulun äärellä ja rauhoittua. Sinkkuystävättäreni lähtee Egyptiin sukeltamaan jouluksi. Laiva on lastattu tutuilla sukelluskamuilla, joihin hän on tutustunut vuosien varrella. Tänä jouluna minäkin lähden aaton jälkeen sukeltamaan lämpöön. Ensimmäinen joulu auringossa. Odotan sitä kovasti. Olen muuten miettinyt myös sellaista joulunviettoa — jos joskus vietän joulun täysin yksin — että pyydän saada osallistua köyhien joulun järjestämiseen. Menisin siis vapaaehtoisena työntekijänä järjestämään joulua niille, joille joulu ehkä muuten ei olisi yhtä mielekäs juhla. Arvostan kovasti edesmenneen Veikko Hurstin ja hänen vaimonsa Lahja Hurstin elämäntyötä köyhien puolesta. Veikko Hurstin elämä oli muutenkin mielenkiintoinen. Siinä on jotakin ravisuttavaa, kun Jumala nappaa miestä niska-perse-otteella kiinni ja ravistaa raittiiksi. Ja lähettää laupeudentyöhön siltojen alle. Yksi tärkeä osa minun joulunviettoani on suvun jokavuotiset jouluoluet. Viime lauantaina vietimme 30. jouluoluita ja paikalla oli lähemmäs neljäkymmentä sukulaista. Ihanat juhlat! Ihana suku! Lauloimme karaokea, söimme ihanaa ruokaa, halailimme ja nauraa räkätimme. Tämän vuoden ohjelmassa oli uutuutena Olli K. Kalan järjestämä glögikilpailu. Voitto tuli Rosetalle reseptillä, jonka olin saanut ystävältäni Riieltä. Kaikkien jouluiloksi julkaisen reseptin nyt tässä: Riien kultainen glögi 1 litra omenatuoremehua Keitä omenamehua ja mausteita maun mukaan 20-40 minuuttia. Mitä mausteisempaa haluat, sen kauemmin keität. Terästä keitos lopussa liköörillä — älä lisää likööriä kiehuvaan seokseen äläkä kiehauta valmista glögiä, ettei mene hyvät humalat hukkaan. Amarettoa voi laittaa maun mukaan. Minä lisäsin jokaiseen 2,5 desilitran lasiin 2-3 senttiä Amarettoa. Ja lopuksi vielä takaisin itse asiaan. Joulun onnistuneessa juhlinnassa kyse on ennen kaikkea suunnittelusta. Kun alkaa jo kesällä miettiä, miten haluaisi unelmajoulunsa viettää, on hyvää aikaa luoda sellainen. Jos jättää joulusuunnitelmat viimetinkaan ei ole kovinkaan ihmeellistä, jos päätyy kyhnyttämään joulun yksin sohvan nurkassa. Joulu on sellainen, miksi sen itse suunnittelee. Ja näillä sanoilla (ja tällä Rosetan lempijoululaululla hieman uudentyypisenä esityksenä) toivotan kaikille lukijoilleni armorikasta joulua ja onnellista uutta vuotta 2009! Lähetetty: December 22nd, 2008 i ei kategoriaa. Kommentarer
Kommentit från Olli k kala
Viralliset onnittelut Rosetalle!! Sinä olet ehdottamasti, kiistattomasti todistettu suvun paras liemenkeittäjä 2008!!! Nöyrästi kakkoseksi jäänyt Olga Kaarina Karikko
Kommentit från sarkko
Loistava glögiresepti, millä joulumieli taatusti asettuu asumaan vähän vakaumuksellisemmankin joulunvastustajan päähän! Ilman prosentteja kelpais mullekin ;) Erityiskiitos Olan laulannasta, mitä en ennen ollutkaan nähnyt. Suloista joulunaikaa Rosettaiselle sekä onnea, valoa ja suurten unelmien toteutumista Uudelle Vuodelle 2009
Kommentit från vilukissi
Onnea voittoisan juoman tehnehelle Nti Rosettalle! Jouluista iloa ja oloa panimomestarille ja läheisilleen!
Kommentit från Rosetta Kivi
Olga: Kiitokset glögijuhlan järjestäjälle! Sun glögi oli kyllä parempaa! (Olgan glögireseptin löydätte Olgan logista.) Sarkko: Sähän voit kiehauttaa glögin likööreineen niin siitä tulee alkoholiton versio. :D Suurten unelmien toteutumista toivotan myös Berghalliin. Vilukissi: Oiken hyvää joulua myös sinne Pohojanmaalle! Yritän saada sadun valimiiksi ensi vuoden aikana, niin pääset sitä sitten myymään joulupuodissa. :-)
Kommentit från vilukissi
Näin me teemmä, siis kumpikin tahoillamme!
Kommentit från salle
Rattoisaa Joulunaikaa ja hyviä glögihetkiä.
Kommentit från Yamaba
Hyvin puhut joulusta. Se on mukava juhla. Nyt, kun minulla on perhe ja suku on kohtuullisen lähellä, vietän sitä hyvin perinteisesti, mutta olen viettänyt jouluja hyvin monin tavoin, milloin missäkin. Mutta joka tapauksessa olen viettänyt niitä jouluina. Ihmisen on mukava mennä sisään erilaisiin tunnelmiin, ja nauttia välillä ihan rauhassa. Tuota lökireseptiäsi voisi kokeilla.
Kommentit från vilukissi
Oikein Hyvää Uutta Vuotta!! Voinhan luottaa siihen, että olet tallentanut kiriootuksesi,kaikki!! Luulen, notta soot ammatti-ihminen siinä(kin) hommas.
Kommentit från Rosetta Kivi
Hyvää uutta vuotta, Vilukissi. Hyvä kun muistutit tuosta tallentamisesta! Täytyy vähän skarpata sen suhteen. :-) |



Skriv en kommentar